Ajatuksia kiinanharjakoirista 2010
Olen elänyt kiinanharjakoirien kanssa, seurannut ja harrastanut tätä rotua vuodesta 2003 lähtien. Silloin ensimmäinen koirani Alli (Kuutarhan Tähtitarha) tuli meille. Meillä on syntynyt kolme pentuetta. Kaksi pentuetta Allille ja yksi Barbielle (Kuutarhan Pyrypäivä). Olen ollut mukana “kummitätinä” seuraamassa kolmen pentueen vaiheita kahden ystäväni luona. Kennelliiton kasvattajan peruskurssin kävin 2006. Kasvattajanimen Giandujan sain 2007. Giandujan tarkoittaa pähkinöistä ja suklaasta valmistettua suklaakonvehtia. Kirjoitin tähän ajatuksiani harjakoirien luonteesta, terveystilanteesta ja ulkomuodosta sekä minkälaisia tavoitteita minulla on kasvattajana. Olen tehnyt pentusuunnitelmia vuodelle 2011, ja siksi listasin myös muutaman sanan odotuksistani pennun sijoituskotia kohtaan.
Luonne
- helppo ja iloinen seurakoira - luonteissa paljon vaihtelua yksilöiden välillä - perimä, ensikokemukset, sosiaalistaminen ja ympäristön vaikutus vaikuttavat luonteen kehittymisessä pennusta aikuiseksi koiraksi - harjakoiramaisia luonteenpiirteitä: vilkas ja lyhytjännitteinen, mutta viisas. Sopeutuva ja herkkä. Kissamainen, itsenäinen ja mukavuudenhaluinen. Veikeä. - harjakoirat nauttivat tehtävistä ja harrastamisesta esim. agilitysta, tokosta ja näyttelyistä. Mieleistä tekemistä ovat metsälenkit, sylissä ja vieressä oleminen, läheisyys, nukkuminen ja syöminen. - opettamisessa ja koulutuksessa tarvitaan johdonmukaista lempeää johtamista, oikeasta käytöksestä palkitsemista, mukana ripaus iloista hassuttelua - seurakoirien luonnetestaus kiinnostaa
Terveys
- jalostuskoirat tulee olla terveystutkittuja: silmät, polvet ja sydän - avoimuus sairauksista kasvattajien kesken lisääntynyt viimeaikoina - kolmen viimevuoden aikana silmäsairaustutkimus on edennyt paljon, PLL -testi tuli Suomeen keväällä 2010 ja se on erittäin tarpeellinen työkalu harjakoirien kasvatustyössä, tieto muistakin silmäsairauksista on lisääntynyt samoin avoimuus kasvattajien kesken silmätilanteesta - kasvatusvalinnoilla pyritään saamaan terveitä koiria ja vähentämään sairastumisriskejä. Luonnon monimuotoisuus, perinnöllisyys ja elävät olennot tuovat kuitenkin aina omia lainalaisuuksiaan ja ei-toivottujakin yllätyksiä. - tietoa harjakoirien terveydestä saa mm. Suomen Kennelliiton koiraNet-jalostustietojärjestelmästä ja Suomen Kiinanharjakoirat Ry:n nettisivuilta sekä yhdistyksen keskustelufoorumilta.
Ulkomuoto
Kiinanharjakoirien rotumääritelmä
Tavoitteena: - pienikokoiset - aitonakut ja kaunisturkkiset puuterit - rakenne ja yleisilme tasapainoinen, liioittelematon - kevyt, eleganssi ja liikunnallinen yleisvaikutelma - pitkä kaula ja suora selkälinja, vahvat kulmaukset edessä ja takana - hännän asento: jatkaa selkärangan linjaa ja kaartuu loivasti kuunsirpin muotoiseksi kaareksi - pää ja ilme kaunis ja vintiömäinen - vahvat pystyt korvat antavat ilmeelle +++, korvissa mielellään runsaat hapsut - on sanottu, että puuterihuiskut muistuttavat pienoisafgaaninvinttikoiraa, ja nakut pientä arabihevosta - huom. ulkomuodossa paljon vaihtelua yksilöiden välillä
Sijoituskoti
- kiinnostunut rodusta - halua aktiiviseen harrastamiseen; aika, elämäntilanne - halua tehdä yhteistyötä kasvattajan kanssa - taitoa opettaa koira - taitoa pitää koira “näyttelykunnossa”; turkinhoito, liikunta, trimmaus
Kirjallisuutta:
- Amy Fernandez & Kelly Rhae: Hairless Dogs - The Naked Truth, The Chinsese Crested, Xoloitzcuintli & Peruvian Inca Orchid - ELT Riitta Aho: Tavoitteena terverakenteinen koira - Tuire Kaimio: Pennun kasvatus - Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen
terveisin Riikka 29.12.2010 |
Uusimmat kommentit
Pöytäharjoituksia Essi 18.12.2010 23:18
Kesän 2007 parhaat Janita Käyhkö 12.12.2008 17:33
Kesän 2007 parhaat Janita K. 12.12.2008 17:32
Kesän 2007 parhaat Jolle 22.3.2008 18:47